moi

Ja silloin kuului ääni – ei karjaisu, vaan matala, raskas hengitys. Jokin katsoi heitä.

Valo välähti – yksi kamera käynnistyi automaattisesti liikkeestä. Ruudulle ilmestyi silmänräpäyksen ajaksi hahmo: valtava, suomuinen olento, jolla oli leukaperät kuin teräksestä ja hampaat, jotka kiilsivät kuunvalossa.

Se oli Varjohammas.

Aamulla leiri oli tyhjä. Vain yksi kamera säilyi – ja siinä yksi kuva. Sumea, pelottava otos silmästä, joka tuntui katsovan suoraan sinuun.

Ja siitä lähtien kukaan ei ole uskaltanut palata Varjojen Laaksoon.

Varjojen Laakso

Syvällä sumuisessa viidakossa, missä edes linnut eivät enää laulaneet, piiloutui muinaisen ajan hirviö. Sitä kutsuttiin nimellä Varjohammas – peto, joka liikkui hiljaa kuin tuuli mutta iski nopeammin kuin salama.

Kukaan ei ollut nähnyt sitä kokonaan. Metsän eläimet tiesivät vain varjot, jotka vilahtivat puiden välistä, ja raskaat jalanjäljet, jotka ilmestyivät öisin leirien ympärille. Metsästäjät kertoivat tarinoita silmistä, jotka hehkuivat punaisina pimeässä. Ja yksi asia yhdisti kaikkia kertomuksia: kun kuulit sen matalan murahduksen, oli jo liian myöhäistä juosta.

Eräänä yönä kolme rohkeaa tutkimusmatkailijaa saapui Varjojen Laaksoon. He halusivat löytää ja kuvata legendaarisen dinosauruksen. He pystyttivät leirin, asensivat kamerat ja jäivät odottamaan.

Keskiyöllä metsä hiljeni. Tuuli lakkasi. Leirin ulkopuolella rasahti oksa.